Tein jo opiskellessa itselleni "tikapuut", kuinka aion edetä elämäni kanssa. Ensin paras mahdollinen koulutus, sitten toisen palvelukseen kk-palkkaiseksi suunnittelijaksi, sitten oma suunnittelutoimisto ja sitten oma mallisto. Näin myös toimin myöhemmin.
Oli hyvä, että tämä suunnitelma oli olemassa takaraivossa koko ajan, se muhi ja kehittyi. Olin myös täysin hyväksynyt ajatuksen, että en saa lapsia, erään leikkauksen vaikeiden komplikaatioiden vuoksi.
Olin siis innolla vetämässä suunnittelutoimistoani IdeAnne Oy:tä, matkustaen joka päivä eri toimeksiantajalle. Erittäin mielenkiintoista ja myös rahallisesti palkitsevaa työtä. Tein sopimukset aina 6 kuukaudeksi kerrallaan irtisanomismahdollisuuksin, jotta jos jonkun kanssa homma ei sujuisikaan niin pääsisin pois. Kukaan ei halunnut lopettaa, enkä minäkään, tein samojen päätoimeksiantajien kanssa yli 5 vuotta mallistoja, aina vuoteen 1989. (tarkemmin www.anne.fi)
Siinä vaiheessa lapsi muutti tämän käsikirjoitukseni. Olin mennyt vuosi aiemmin naimisiin ensimmäisen kerran ja yllätys - lapsi ilmoittikin tulostaan jo 3 viikkoa häiden jälkeen. Ihmeiden päivä ei ole ohi, sanoi minut leikannut professori, minullahan oli vain 3%:n mahdollisuudet saada lapsi.
Yritys ei voi olla raskaana. Ja suunnittelutoimisto tekee yrityksenä sopimukset,niihin taas kuuluu säännölliset matkustuspäivät. Olin ollut matkoilla 200 - 220 pv/v eli lähes koko ajan. Lapsen kanssa se ei voisi onnistua. Nainen on jännittävästi rakennettu biologinen olento. Asuimme Mehiläistä vastapäätä Töölössä ja jo katua ylittäessäni olin tehnyt toimintasuunnitelman. Kotiin päästyäni soitin ja irtisanoin kaikki sopimukseni. Laskin, että ehdin hoitaa kaikki mallistot messuille asti ja sitten on muutama viikko ennen pojan syntymää.Jolloin ehdimme avata isosiskolleni vaatekaupan.
Ja silloin otin taas "tikapuut" esille pääkopastani. Mitäs nyt? Oma mallisto. Sen pystyn hoitamaan aluksi kotoa käsin.
Kun poika oli synynyt ja vielä kun onnistuimme kumpikin jäämään henkiin, oli hyvä aloittaa oman malliston alihankkijoiden etsintä. Jatkoin tietysti kotona sellaisia muille tehtäviä suunnittelutöitä, jotka eivät vaatineet matkustamista. Minulle se oli itsenstäänselvyys. Olin koko elämäni tähdännyt suunnittelijaksi. Jokainen äitihän valitsee oman tilanteensa ja elämänsä mukaisesti, minulle oli täysin selvää etten jää kotiin. Tai siis - jäinhän minä, mutta töitä tehden.
Tämähän ei ole mahdollista normaaliammateissa, joissa ollaan toisessa työpaikassa. Tämä malli sopii yrittäjille ja kaikille niille, jotka voivat kotona tehdä töitä.
Minä jatkoin töitäni ja lapsi kasvamistaan.
Hän sai hyvin vastustuskykyä mm. syömällä nappinäytteitä kontatessaan. Ja pölynsiedätys tuli tilkkujen mukana automaattisesti.
Onneksi oli jo kännykät keksitty, ja hommia pystyi tekemään mistä vaan. Ja faxit myös.
On ollut hauskaa näin aikuisen pojan kanssa nauraa hänen "avulleen", esim. kerran olin tehnyt tuntikausia suuria seinävärikarttoja messuille, kiinnittänyt satoja tilkkuja pienillä maalarinteippirullilla ja vienyt ne sitten toiseen huoneeseen odottamaan messuille menoa. Havahduin siihen, että iloinen poika ilmoitti minulle, että on auttanut äitiä.. minä jäykistyin ja mietin kuinka. No, hänpä oli pienillä kätösillään irrottanut kaikki värikarttatilkut eri tauluista ja liimannut ne kaikki tosi huonella neliskanttiseen kukkapylvääseen, värisävyt hienosti omina ryhminään. Olinpas siinä sitten iloinen ja kehuin hienoa kiinnitystä..ja mietin samalla kuinka monta yön tuntia menee värikarttojen uudelleen laittoon. Poika on aina ollut tosi puuhakas ja kiltti.
Hän oli mukana hyvin monilla ulkomaan matkoilla ja myös messuilla. Suomen messuja rakennettiin aina yhdessä.. Pariisin lähti jo 6 kk vanhana, en voinut lopettaa imetystä ja uudet kankaat oli etsittävä. Ruotsin messuilla oli hauskoja hetkiä, kun karjalaistaustainen äitini, joka lähti lapsenhoitajaksi, ei tietenkään puhunut sanaakaan ruotsia. Sebastian on taas suomenruotsalainen, joten tämä parivaljakko oli mainio. Toinen osasi puhua ja toinen lukea ruokalistaa. He menivät syömään niin, että tarjoilija puhui kolmivuotiaalle joka käänsi äidilleni. Äiti taas kertoi mitä halusi syödä ja poika käänsi tarjoilijalle. Kielitaidon edut ovat kiistämättömät!
Mallistoni alihankinta tapahtui Mikkelissä .Silloin en vielä omistanut sitä tehdasta. Olin itse pakkaamassa ja lähettämässä tuotteita, Usein pitkään iltaan. Seba oli tietenkin mukana. Hän leikki omia leikkejään tehtaalla. Kerran illalla pelästyin kun en kuullutkaan missä hän on. Huutelin ja etsin - kunnes löysin hänet nukkumasta pahvilaatikosta,johon olin neuleita pakannut. Olemmekin vitsailleet, että olipa hyvä etten ehtinyt lähettää häntä maailmalle.
Eräs hauska tapahtuma oli hieman myöhemmin, kun taas olimme junalla saapuneet tarkoituksenamme olla kolme päivää tehtaalla ja hotellissa. Sanoin Seballe, että menee piirtämään äidin huoneeseen, että äiti menee salille. Hänpä vihastuneena alkoi polkea jalkaansa ja totesi, "en ole tullut tänne piirtämään vaan tekemään tuottavaa työtä "..Kuulosti todella hauskalta noin nelivuotiaan suusta. Minä huusin heti meidän mainiolle Ritvalle, että nytpä meillä on innokas työntekijä, jolle on löydettävä sopivaa työtä. Ja löytyihän se : Ritva antoi ison sekalaisten nappien laatikon Seballe ja vinon pinon lasipurkkeja. Poika istui hievahtamatta tuntikaupalla ja lajitteli kaikki irtonapit värien mukaan. Kaikki olivat tyytyväisiä! Työt on löydettävä tekijää myöten.
Minua ihmetyttää hyvin usein äidit,jotka tuntuvat kantavan ikuista syyllisyyttä kaikesta tekemästään, onko lapselle nyt annettu tarpeeksi aikaa jne. Kysyin jo teini-ikäiseltä pojaltani onko hän jäänyt jotain vaille, kun minä olen aina tehnyt töitä ja hän on ollut mukana. Vastauksena oli, että "et olisi koskaan ollut niin hyvä äiti, jos et olisi saanut tehdä mitä halusit". En usko marttyyriäitiyden jalostavaan voimaan.
Kun avasin uuden tehtaan vuonna 2000 niin avajaispuheessani esittelin tehtaan ensimmäisen työntekijän , eli Sebastianin. Kerroin, että hän tosin joutui lopettamaan aloittaessaan koulunkäynnin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti