keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kiina-ilmiön lopun alku?


Viime aikoina on mediassa ollut hyvin mielenkiintoisia artikkeleita koskien Kiinaa ja tuotteiden siellä teettämistä.

Väkisinkin tuli mieleen eräs lehdistötilaisuus, johon osallistuin 23-vuotiaana. Minua oli pyydetty pitämään esitys kuinka mielestäni vaatteiden ja mallistojen tuotanto tulevaisuudessa tapahtuu.
Kerroin, että mielestäni silloinen tapa, jossa n. 2-3 v ennen sesonkia julkaistiin trendit trenditoimistojen kirjoissa,sitten kangastehtaat tekivät mallistonsa , suunnittelijat näkivät ne 1,5-2 vuotta ennen sesonkia ,tilasivat kupongit (= n. 5m paloja kankaista), tehtaat tekivät  prototyyppejä, joista suunnilleen 10:3 tuli lopulliseen mallistoon. Tämä vaihe vaati todella paljon ammattitaitoa, koska turhien mallien tekeminen oli äärettömän kallista .Näihin myyntimallistoihin tilattiin kankaat taas erikseen. 
Sitten valmistettiin myyntimallistot , tehtaan koosta ja myyntimaista riippuen esim. 10kpl/malli. Nämä annettiin agenteille ja myyjille, jotka lähtivät autoillaan kiertämään maita ja mantuja tilauksia keräten. He kiersivät 2-3 kk bensaa polttaen ja hotelleissa asuen. Tästä myyntimallistosta  tippui usein 15-30% koska tilatut määrät eivät riittäneet esim. kangasminimeihin tai olisivat olleet epätaloudellisia valmistaa tai myyntimiehet panivat pois myynnistä mallit, joista eivät pitäneet... Tilauskantaa alettiin valmistaa tehtailla 12 - 8 kk ennen sesonkia. Lopullinen mallisto lähetettiin tehtaille syksyisin elo-syyskuussa ja keväisin tammi-helmikuussa.
Alennusmyynteihin siirrettiin kaupoissa myymättömät tuotteet joulun ja juhannuksen jälkeen, usein 40% kauppojen tuotevalikoimista. Helppo laskea myös kuinka valtavasti rahaa sitoutui prosessiin ennenkuin se tuloutui.

Sanoin esityksessäni ,että tällaisen järjettömän materiaalihukkaamisen on loputtava! Käytetään valtavasti raaka-aineita, eikä saavuteta vastaavaa hyötyä.Tuhlataan ja tuhlataan maapallon raaka-aineita.  Kerroin,että olen varma, että tulevaisuudessa  mallistot myydään taatusti 3-ulotteisten ilmaan projisoitujen mallien päällä, ja vasta kun tilaukset on tehty, aletaan kallis työstäminen. Arvatkaapa mikä oli reaktio : valtava naurunremakka ! Yleisönä oli siis järkevät toimittajat ja vaatealan suurimmat vaikuttajat...

Nyt ei naurettaisi. Jo monta vuotta sitten näin ensimmäiset etelä-korealaisten tekemät avatar-muotinäytökset. Ja tekniikka on kehittynyt entisestään.
Sanoin aikanani myös ettei mallistojen toimitusaikataulu voi jatkua tuolla tavalla kaksi kertaa vuodessa. Kauppojen pitää elää joka päivä ja ihmiset haluavat ostaa vuoden ympäri. Toteutin tämän omassa mallistossani, jossa lähetykset tapahtuivat kuukausittain. Avattaria en pystynyt käyttämään, koska se tekniikka on kehitetty vasta nyt.

1970- ja 1980- luvuilla alkoi vaatetuotannon siirtäminen halpatuontimaihin. Harva muistaa, että Suomessakin ommeltiin ruotsalaisille merkeille esim. farkkuja. Portugal oli vahva tekstiilimaa ja sinne suuntautui ensimmäinen muuttoaalto. Sitten seurasi Viro ja muut Baltian maat ja Puola. Saksa oli teettänyt Turkissa jo 1960-luvulta alkaen johtuen paljolti siitä, että miljoonat turkkilaiset olivat muuttaneet Saksaan ja heillä oli valmiit yhteydet kotimaahansa.

Naomi Kleinin kirja "No logo" kertoi erinomaisesti mitä tapahtui kun suuret kansanväliset firmat päättivät muuttaa toimintansa markkinointipainotteiseksi tuotantopainotteisuuden sijaan. Amerikkalaiset Nike ja Levi's ja muut alkoivat hyödyntää maailman erikoistullialueita tuotannossaan verojen välttämiseksi ja näin saivat alkunsa ns. hikipajat. Samaan aikaan erilaisille julkimoille, esim. urheilijoille, alettiin maksaa valtavia, miljoonien dollarien, korvauksia tuotteiden mainostamisesta.
Tuotanto siirtyi aina vaan halvempiin maihin ja on päätynyt suurimmaksi osaksi Pakistaniin, Bangladeshiin, Afrikkaan ,Indonesiaan jne, maihin jossa työläisten palkka on n. dollari päivässä ja ne päivät ovat vähintään 10- tuntisia ja viikot 6- päiväisiä.
On helppo ymmärtää miksei jonkun bulkkituotteen tekeminen Suomessa ( tai Pohjois-Euroopassa) enää kannattanut. Ompelijan palkkakustannus oli 20-30 kertainen.

Mutta tämän halpatuotannon suuri miinus oli siinä, että tuotantominimit olivat valtavia. Kiinassa oli esim. kenkätehtaita,jotka tekivät vain esim. kokoa 38. On selvää ettei kaikkea saa oikealla hinnalla kaupaksi, joten tämä "hukka" piti saada jonnekin. Alkoi sen dumppaaminen halpamaihin, Afrikkaan ja Intiaan varsinkin. Nämä ylimääräiset vaatteet myytiin tukkureille,jotka taas myivät ne tori- kauppiaille. Tämä tuhosi myös usean maan oman pukeutumiskulttuurin. Kun kävin teettämismatkoilla Intiassa, niin miesten suurimpana villityksenä oli silloin (käytetyt) lenkkitossut, yli 40-asteen kuumuudessa, ja yhdistettynä perinteisiin vaatteisiin. Mahtoivat jalkapöpöt iloita.
Tämä halpojen vaatteiden hyökyaalto tappoi hiljalleen vaatetehtaat Suomestakin , sekä myös suomalaiset vaatemyymälät. Tuloksen näkee katukuvassa, ruotsalaiset, norjalaiset ja tanskalaiset ketjut ovat vallanneet kaikki kaupungit. Samoilla tuotteilla. Saksassa ja Italiassa näkee onneksi vielä laadukkaampiakin myymälöitä.
Kiinan rakennemuutos pakottaa miljoonat yritykset suunnittelemaan uudelleen logistiikkaketjunsa. Palkkataso on seitsenkertaistunut vuoden 2000 jälkeen.

Uusi 3D-teknologia tulee tekemään valtavan muutoksen nykytoimintamalliin. Toivoisin,että halpatuotantoa ja roskavaatteita alettaisiin haittaverottaa, niin kehitys kiihtyisi entisestään, mutta sitä tuskin tapahtuu. Pitää vaan uskoa markkinoiden muutoshaluun. Uusi käsite "unmaking" tarkoittaa turhan tuotannon lopettamista.
Kansainvälisessä From Roll to Bag-hankkeessa on mukana suomalaisia. Kaikkea on ohjannut Tampereen teknillinen yliopisto TTY. Vaatealan vahva vaikuttaja professori Heikki Mattila teki aikanaan jo väitöskirjansa siitä kuinka monta prosenttia kaupan ostoista on hukkaostoja ja kuinka paljon lähituotannolla voi säästää. Se oli ensimmäinen lukemani väitöskirja. Sen ajatukset eivät vain menneet silloin läpi kovin hyvin.
Hankkeessa on mukan Geneven yliopiston MiraLabin perustajat Nadia Magnenat-Thalmann ja Daniel Thalmann, jotka ovat HS:n mukaan kehittäneet virtuaali-ihmisiä jo kolmekymmentä vuotta.
Tarkoituksena on, että kuluttaja voisi tilata, omat mittansa antamalla,  yksilöllisen vaatteen itselleen. Mukana on myös Suomea ainoita tekstiilipainoja, PrintScorpio.
Eräs belgialainen miestenpaitojen valmistaja kertoi semainaarissa sukuyrityksensä kolmannen polven "sulkeneen ympyrän" eli tuoneensa paitavalmistuksen takaisin Kiinasta. Nyt tuotanto tapahtuu mittapaitoina netin avulla. Nykyisen toimitusjohtajan isä oli siirtänyt isoisän yrityksen Kiinaan. Isoisä toimitti polkupyörällä kaiken ja nyt pojanpoika seuraa samoilla linjoilla. Ja voittoa yritys on tehnyt enemmän kuin ennen, koska turha tuotanto on loppunut, ja johtajakin voi nauttia elämästään enemmän kun ei tarvitse matkustaa dumppaamassa hukkatuotteita halpamaihin.
3D-sovituskoppeja on jo tehty kauppoihin sekä erilaisia 2D-väriohjelmia vaatteiden sovitukseen nettikaupoissa. Niissä värin kertoo istuuko tuote tilaajalle, liian piukat kohdat näkyvät esim. punaisena. Nettivaatemyynnin suurin ongelma on ollut se,että puolet tuotteista palautetaan väärän koon tai istuvuusongelmien takia. Zalandokin teki miljardiliikevaihdolla tappiota.

Suomeen tuotantoa takaisin ovat tuoneet myös muiden alojen yritykset kuten Kalevala koru, Halkama (Jopo), Biolan, Elcoflex ja Valtavalo. Toistaiseksi kuitenkin tuotantonsa poissiirtävien  yritysten määrä on suurempi.






perjantai 8. huhtikuuta 2016

Lapsityötä vai työtä lapsen ehdoilla?

Näin Lapsimessujen alla päätin kirjoittaa oman lapseni merkityksestä omien mallitojeni synnyssä.

Tein jo opiskellessa itselleni "tikapuut", kuinka aion edetä elämäni kanssa. Ensin paras mahdollinen koulutus, sitten toisen palvelukseen kk-palkkaiseksi suunnittelijaksi, sitten oma suunnittelutoimisto ja sitten oma mallisto. Näin myös toimin myöhemmin.
Oli hyvä, että tämä suunnitelma oli olemassa takaraivossa koko ajan, se muhi ja kehittyi. Olin myös täysin hyväksynyt ajatuksen, että en saa lapsia, erään leikkauksen vaikeiden komplikaatioiden vuoksi.
Olin siis innolla vetämässä suunnittelutoimistoani IdeAnne Oy:tä, matkustaen joka päivä eri toimeksiantajalle. Erittäin mielenkiintoista ja myös rahallisesti palkitsevaa työtä. Tein sopimukset aina 6 kuukaudeksi kerrallaan irtisanomismahdollisuuksin, jotta jos jonkun kanssa homma ei sujuisikaan niin pääsisin pois. Kukaan ei halunnut lopettaa, enkä minäkään, tein samojen päätoimeksiantajien kanssa yli 5 vuotta mallistoja, aina vuoteen 1989. (tarkemmin www.anne.fi)

Siinä vaiheessa lapsi muutti tämän käsikirjoitukseni. Olin mennyt vuosi aiemmin naimisiin ensimmäisen kerran ja yllätys - lapsi ilmoittikin tulostaan jo 3 viikkoa häiden jälkeen. Ihmeiden päivä ei ole ohi, sanoi minut leikannut professori, minullahan oli vain 3%:n mahdollisuudet saada lapsi.
Yritys ei voi olla raskaana. Ja suunnittelutoimisto tekee yrityksenä sopimukset,niihin taas kuuluu säännölliset matkustuspäivät. Olin ollut matkoilla 200 -  220 pv/v eli lähes koko ajan. Lapsen kanssa se ei voisi onnistua. Nainen on jännittävästi rakennettu biologinen olento. Asuimme Mehiläistä vastapäätä Töölössä ja jo katua ylittäessäni  olin tehnyt toimintasuunnitelman. Kotiin päästyäni soitin ja irtisanoin kaikki sopimukseni. Laskin, että ehdin hoitaa kaikki mallistot messuille asti ja sitten on muutama viikko ennen pojan syntymää.Jolloin ehdimme avata isosiskolleni vaatekaupan.
Iltalehden kuvassa isosiskoni Riitta Kuusla , minä ja Sebastian 6 kk Riitan Come-Back-myymälässä.

Ja silloin otin taas "tikapuut" esille pääkopastani. Mitäs nyt? Oma mallisto. Sen pystyn hoitamaan aluksi kotoa käsin.
Kun poika oli synynyt ja vielä kun onnistuimme kumpikin jäämään henkiin, oli hyvä aloittaa oman malliston alihankkijoiden etsintä. Jatkoin tietysti kotona sellaisia muille tehtäviä suunnittelutöitä, jotka eivät vaatineet matkustamista. Minulle se oli itsenstäänselvyys. Olin koko elämäni tähdännyt suunnittelijaksi. Jokainen äitihän valitsee oman tilanteensa ja elämänsä mukaisesti, minulle oli täysin selvää etten jää kotiin. Tai siis - jäinhän minä, mutta töitä tehden.
Tämähän ei ole mahdollista normaaliammateissa, joissa ollaan toisessa työpaikassa. Tämä malli sopii yrittäjille ja kaikille niille, jotka voivat kotona tehdä töitä.
Minä jatkoin töitäni ja lapsi kasvamistaan.

Hän sai hyvin vastustuskykyä mm. syömällä nappinäytteitä kontatessaan. Ja pölynsiedätys tuli tilkkujen mukana automaattisesti.
Onneksi oli jo kännykät keksitty, ja hommia pystyi tekemään mistä vaan. Ja faxit myös.
On ollut hauskaa näin aikuisen pojan kanssa nauraa hänen "avulleen", esim. kerran olin tehnyt tuntikausia suuria seinävärikarttoja messuille, kiinnittänyt satoja tilkkuja pienillä maalarinteippirullilla ja vienyt ne sitten toiseen huoneeseen odottamaan messuille menoa.  Havahduin siihen, että iloinen poika ilmoitti minulle, että on auttanut äitiä.. minä jäykistyin ja mietin kuinka. No, hänpä oli pienillä kätösillään irrottanut kaikki värikarttatilkut eri tauluista ja liimannut ne kaikki tosi huonella neliskanttiseen kukkapylvääseen, värisävyt hienosti omina ryhminään. Olinpas siinä sitten iloinen ja kehuin hienoa kiinnitystä..ja mietin samalla kuinka monta yön tuntia menee värikarttojen uudelleen laittoon. Poika on aina ollut tosi puuhakas ja kiltti.
Hän oli mukana hyvin monilla ulkomaan matkoilla ja myös messuilla. Suomen messuja rakennettiin aina yhdessä.. Pariisin lähti jo 6 kk vanhana, en voinut lopettaa imetystä ja uudet kankaat oli etsittävä. Ruotsin messuilla oli hauskoja hetkiä, kun karjalaistaustainen  äitini, joka lähti lapsenhoitajaksi, ei tietenkään puhunut sanaakaan ruotsia. Sebastian on taas suomenruotsalainen, joten tämä parivaljakko oli mainio. Toinen osasi puhua ja toinen lukea ruokalistaa. He menivät syömään niin, että tarjoilija puhui kolmivuotiaalle joka käänsi äidilleni. Äiti taas kertoi mitä halusi syödä ja poika käänsi tarjoilijalle. Kielitaidon edut ovat kiistämättömät!
Mallistoni alihankinta tapahtui Mikkelissä .Silloin en vielä omistanut sitä tehdasta. Olin itse pakkaamassa ja lähettämässä tuotteita, Usein pitkään iltaan. Seba oli tietenkin mukana. Hän leikki omia leikkejään tehtaalla. Kerran illalla pelästyin kun en kuullutkaan missä hän on. Huutelin ja etsin - kunnes löysin hänet nukkumasta pahvilaatikosta,johon olin neuleita pakannut. Olemmekin vitsailleet, että olipa hyvä etten ehtinyt lähettää häntä maailmalle.
Eräs hauska tapahtuma oli hieman myöhemmin, kun taas olimme junalla saapuneet tarkoituksenamme olla kolme päivää tehtaalla  ja hotellissa.  Sanoin Seballe, että menee piirtämään äidin huoneeseen, että äiti menee salille. Hänpä vihastuneena alkoi polkea jalkaansa ja totesi, "en ole tullut tänne piirtämään vaan tekemään tuottavaa työtä "..Kuulosti todella hauskalta noin nelivuotiaan suusta. Minä huusin heti meidän mainiolle Ritvalle, että nytpä meillä on innokas työntekijä, jolle on löydettävä sopivaa työtä. Ja löytyihän se : Ritva antoi ison sekalaisten nappien laatikon Seballe ja vinon pinon lasipurkkeja. Poika istui hievahtamatta tuntikaupalla ja lajitteli kaikki irtonapit värien mukaan. Kaikki olivat tyytyväisiä! Työt on löydettävä tekijää myöten.
Minua ihmetyttää hyvin usein äidit,jotka tuntuvat kantavan ikuista syyllisyyttä kaikesta tekemästään, onko lapselle nyt annettu tarpeeksi aikaa jne. Kysyin jo teini-ikäiseltä pojaltani onko hän jäänyt jotain vaille, kun minä olen aina tehnyt töitä ja hän on ollut mukana. Vastauksena oli, että "et olisi koskaan ollut niin hyvä äiti, jos et olisi saanut tehdä mitä halusit". En usko marttyyriäitiyden jalostavaan voimaan.
Kun avasin uuden tehtaan  vuonna 2000 niin avajaispuheessani esittelin tehtaan ensimmäisen työntekijän , eli Sebastianin. Kerroin, että hän tosin joutui lopettamaan aloittaessaan koulunkäynnin.

       

Tasavallan PresidenttiTarja Halonen avasi uuden tehtaan 04.09.1999. Ja uskomatonta oli, että lämpöä oli +32 astetta.



perjantai 26. helmikuuta 2016

Kierrätystä - rakkaiden vaatteitteni muistoa kunnioittaen

Voin todella sanoa, että kierrätys on aina ollut intohimoni, jo kauan ennen kuin se oli mitenkään trendikästä. Mielestäni se on aina ollut järkevää.Ja hauskaa. Materiaalien uusiokäyttö ja omien tarpeettomien tavaroiden myyminen ovat olleet minulle itsestäänselvyys aina.
Tietenkin asiaan  kuuluu välttämättömyydestä tehty hyve, en tule rikkaasta perheestä.
Kuulun sukupolveen, joka vielä näki kotonaan kuinka vanhoja ja rikkinäisiä tavaroita ei heti kannettu roskiin vaan niille mietittiin uusi käyttö. Tottakai vanhempien taidoista riippui paljon.Äitini oli erinomainen ompelija, ja on mielenkiintoista että muistaa  näin aikuisenakin tarkkaan jokaisen vaatteen,joka yhdessä tehtiin.Valokuvia niistä ei ole, ne kuvat ovat päässä.

Aloitin oppikoulun 10-vuotiaana punaisessa hihattomassa kukkatunikassa,jonka kanssa oli samasta kankaasta shortsit alla. Paperikaavat ja kangas käytiin vartavasten ostamassa. Olimme talonmiehinä ja saimme myös vaatelahjoituksia talon asukkailta. Eräs nuoruuteni inhottavimmistä  päivistä oli se,jolloin yläkerran poika alkoi pilkkaamaan minua koulussa ,kun minulla sattui olemaan hänen vanha neuleensa. En muuten ole koskaan sen jälkeen sietänyt shakkiruutuneuleita! Enkä ruskean-terran-yhdistelmiä.Nykyinen sijoittaja Esa Karppinen ei taatusti käyttäytyisi tälla tavalla nykyisin:)
Ensimmäiset ostohousuni muistan todella tarkasti, ne olivat farkut. Poikien sellaiset. Kunnianarvoisassa Munkkiniemen yhteiskoulussa johtajatar pyysi minut puhutteluun, koska ei ollut sopivaa, että tytöllä oli poikien farmarit, niissähän oli vetoketju edessä eikä sivulla kuten  naisten housuissa!  Koulukin muuttui suvaitsevaisemmaksi, ensimmäisen miniajan takia se oli pikku pakko. Tein lahjaksi saadusta beigestä ( elämäni ainoa beige ) takista yhdistelmäasun, takin ja mini-hameen. Tiukille veti, hameen mitaksi tuli 38 cm ! Leikkasin sen takin helmasta. Se oli aikaa, jolloin lantiominihameet yhdistettiin tiukkoihin resorineuleisiin, pitsisukkahousuihin ja peace-koruun nahkahihnassa.
Sängynpeittoni hävisi eräänä iltana, koska se oli ainoa käsillä oleva kangas, josta saatoin ommella housut itselleni.

Ensimmäinen puolikas kuukausipalkastani 14-vuotiaana kului Rudi Heintzin punaiseen takkiin 50 mk ja Coca-Cola-kameraan 50 mk. Oli sattuma, että olisin itse pääsyt samaisen Rudin assistentiksi ensimmäisenä harjoittelukesänä, mutta en voinut mennä Turkuun, koska en pystynyt maksamaan tuplavuokria.

Myös haalarit tulivat muotiin ensimmäisen kerran. Ompelin itselleni ruskeasta babycord-sametista haalarit, joiden lahkeen leveys oli 30cm puolikkaalle ( eli 60cm ympärysmitta). Lahkeiden piti ehdottomasti peittää kengät kokonaan. Henki meinasi mennä näiden lahkeiden takia. Olin 15-vuotias ja jouluapuna  Tapiolan Heikintorilla. Astuin alas bussista ja lahkeet sotkeutuivat keskenään niin että kaaduin ja liu'uin bussin takapyörien alle. Jollei nopea mies olisi minua vetänyt pois sieltä olisin jäänyt pyörien alle.

Kirjoitusten jälkeen ennen Taideteollisen korkeakoulun karsintoja lähdin Itävaltaan Wieniin aatelisperheen piiaksi,jotta oppisin sujuvan saksankielen. Ja päällä trendikkäästi  minihame  ruskeaa haljasnahkaa painonappikiinnityksellä  ja paksupohjaiset haljassandaalit. Hame aiheutti hämmennystä paikallisessa raitiovaunussa,kun se mukaan hypätessäni aukesi kokonaan ja tippui lattialle. Siitä opin, että koskaan hame ei saa olla pelkän painonapin varassa!

Opiskeluaikana kierrätys ja kirpputorikäynnin kuuluivat arkeen. Silloin löysi vielä kunnon materiaaleista tehtyjä vaatteita, miesten isoja valkoisia puuvillapaitoja ja hyviä puuvillaverhoja. Paidoista ompelin joulumyyjäisiin pitsipaitoja upottamalla niihin nyplättyjä pitsejä. Verhoista sai hyviä hameita. Eräs mielivaatteeni oli sinivalkogingham-puuvillasta tehty sodanaikainen sairaanhoitajan mekko, jota käytin punaisen kirjaillun Dirndl-villatakin ja polvisukkien kanssa. Nämä kirjaillut Trachten Mode-neuleet olivat ainoat vaatteet, jotka piikomisaikanani olin pystynyt hankkimaan.  Nekin häipyivät koiden kitaan.
Nilkkapituisen kirjavan takin tein virkkaamalla langanpätkistä. Se painoi varmaan 5 kiloa ja venyi ja venyi...

Eräs verhoista ompelemani hame teki tempun minulle. Siinä oli suuria auringonkukkia, ja tietysti auringon valo oli heikentänyt keltaiset kohdat. Eräissä juhlissä olin kumartuneena, kun joku vahingossa astui helmalleni ja noustessani koko hameen takakappale repesi laidasta laitaan. Olipa hieman noloa. Perääntymällä pääsin eteisen kautta ulos. Siitä opin kuinka aurinko polttaa ikkunassa värit. Ja sen ,että alusvaatteilla on merkitystä.

Harjoittelin mm. Vuokon tehtaalla ja kaupassa seuraavina kesinä. Etuihin kuului se, että sai ostaa kangasta edullisesti. Mitta laskettiin vain suorakulmaisesti hulpiosta hulpioon, joten etsin mahdollisimman vinoja tilkkuja, jotta saisin paljon ilmaista kangasta. Ompelin tilkuista pussilakanat ja muut kodin tekstiilit. Finlaysonin hyvän kokoisista feelereistä ( näytepaloja) sai oivat pyyhkeet,kun ompeli kaksi  pussiin ja lenkit .

Kierrätys toimi myös sisustuksessa.Aidot puiset kaljakorit maalasin punaisiksi ja ompelin tilkuista tyynyt päälle, ne olivat tuolini. Pöytä oli rottinkikori nurinpäin ja dyykatusta lepakkotuolinrungosta sain nojatuolin ompelemalla siihen kankaan.Painava vieras vain sattui istumaan sen heti hajalle.. Sänkynä oli kapea sairaalasänky, roskiksesta dyykattu sekin. Minulla on vielä tallella muutama maalattu kaljakori, oli nostalgista löytää ne vintiltä.

Valmistuttuani jouduin huomaamaan ettei pukeutumistyylini ollutkaan sallittua. Jouduin mm. lopettamaan rakkaimpien takkieni käytön.  Olin Kuusisen naisten puolen suunnittelijana ja esimieheni (nainen) kielsi minua tulemasta näissä aidoissa 1950-luvun vaatteissa töihin. Molemmat takit olivat upeista villakankaista tehdyt. Vaalea mohairkangastakki oli kuin suoraan Marilyn Monroelta, raglan-leikkauksineen,silkkilankatikkauksineen  ja valuvine linjoineen. Toinen takki oli pitkä musta tyköistuva samettikauluksinen ja -hihankäänteinen,  jonka takalaskoksessa oli nappeja koko matka ylhäältä alas. Ja mikä hienointa - sen vuoriin oli kultaisella kirjottu teksti "Made in Göteborg".
Nyt harmittaa  todella paljon, että laitoin kierrätykseen kaikki nuokin ihanat aidot vaatteet.

Aloitin oman suunnittelutoimiston pyörittämisen 1984 ja onneksi sen jälkeen ei kukaan inhottava pomo päässyt kertomaan mielipidettään vaatteistani. Myin kuitenkin kirpputoreilla useita sellaisia vaatteita, jotka nyt olisin halunnut pitää. Esim. nahkaneuleeni. Leikkasin pehmeät Friitalan pesumokkaleikkuujätteet ohuiksi" langoiksi", jotka solmin ja kerin rullalle. Tästä "langasta" neuloin suurilla puikoilla neuleen, joka toi mieleen elävän haarniskan. Nahkaneule, jonka pystyi pesemään. Olisinpa säästänyt sen!

Nykyisin käyn viikottain kirpputoreilla etsimässä jotain kivaa. Sitä ei vain löydy helpolla.Lähes kaikki vaatteet ovat halpaketjujen roskatavaraa, muovisekoitteita, joille polttaminen olisi armeliainta. Kerään myös oman mallistoni neuleita mm. Huuto.netistä. Niillä on todella hyvät kierrätyshinnat.
Kangasvaatteista parhaat löytöni ovat olleet, kuinkas muuten, bayerilaisia Trachten Mode-vaatteita. Niiden upeat villakankaat ja pellavat sekä aidot käsityösoljet ja pitsit osoittavat, että jossain vielä arvostetaan ja tehdään oikeaakin laatua.

Onneksi kierrätystä arvostetaan nykyisin aivan eri tavalla kuin ennen. Nyt kun myyn Ecobaby-lastenneuleita,niin eräs vahvimmista myyntiargumenteista on se, että ne voi antaa tai myydä edelleen, koska ne kestävät lapselta toiselle.
Suunnittelin jo aikanani oman mallistoni neuleiden kierrätysmahdollisuutta kaupoissa,mutta se oli teknisesti mahdotonta toteuttaa. Ilolla olen huomannut,että nykyisin sitäkin tehdään , mm. Filippa K.

Tällä hetkellä suomalaiset hankkivat n. 13 kg vaatteita per henki vuodessa. Jätteeksi päätyy peräti 10 kg! Vuoden alusta kaatopaikoille ei saa enää toimittaa vaatteita.

Laadun ostaminen on todellinen ekoteko.



perjantai 29. tammikuuta 2016

Myrkkyjäämiä iholla - kuulostaako mukavalta?

Olen jo aiemmin kertonut tavallisen  "myrkkypuuvillan" viljelyprosessista. On laskettu , että yhden tavallisen(=myrkky)puuvillakilon tuottamiseen tarvitaan noin 5 kg erilaisia myrkkyjä ja kemikaaleja, mm. kasvinsuojeluaineita(mikä sievistelevä nimi!) ja  lannoitteita. Näiden käytössä on sama probleema kuin antibiooteissa, tarvitaan aina suurempia määriä ja vahvempia pitoisuuksia,koska resistenttejä tuholaislajeja kehittyy koko ajan. Tällä on myös hyvin viljelylajeja yksipuolistava vaikutus. Siemenet ovat pääasiassa parin kolmen suuren kansainvälisen yrityksen käsissä ja niistä noin 70% on geenimanipuloituja. Monimuotoiset luonnonlajit häviävät ja jos joku tauti tai kuivuus kuitenkin iskee pitkälle jalostettuihin kasvikantoihin niin tuho on täydellinen. Tehoviljelyssä puuvillakasvin vihreät osat tapetaan kasvimyrkyillä (mm.  DDT yhä käytössä Kiinassa) jolloin ruskistuneet lehdet tippuvat maahan. Sen jälkeen suuret puimurimaiset koneet voivat leikata sadon. Puuvillan kukinto on pehmeä, ei ole vaikeaa ajatella jääkö siihen myrkkyjäämiä vai ei.






Lasten vaatteissa myrkkyjäämien merkitys on vielä tärkeämpää kuin aikuisten vaatteissa. Minulla oli lapsiastma ja olen itse erittäin allerginen, se on ollut yksi tärkeimpiä syitä miksi aikojen alussa jo kiinnostuin myrkyttömästä tuotannosta. Tietyt värit, varsinkin musta, siniset ja turkoosit tehdään halpatuotantomaissa väreillä,joissa on runsaasti raskasmetallijäämiä ,esim. kromi VI  ja nikkeli ovat erittäin allergisoivia. Kerran Intiassa ostin pikku huivin kaulaani, sitä illan pidettyäni huomasinkin yhtäkkiä kaulani turpoavan kirkkaan punaisena juuri huivin kohdalta. Vasta myöhemmin Allergia-sairaalan testeissä nähtiin todella voimakas allerginen reaktioni nikkeli- ja muihin metalleihin. Myös atso-värejä käytetään yleisesti, ne imeytyvät verenkiertoon ja ovat karsinogeenisiä(=syöpää aiheuttavia).

.
Opin erittäin paljon väriaineista kun aikanani istuin värjäämössä laboratoriotyöntekijöiden kanssa ja etsimme värikomponetteja, joita voisi huoletta käyttää silloisessa EU-Kukka-sertifioidussa tuotannossani. Nämä värikomponettikirjat ovat kuin entismaailman puhelinluetteloita ja vain pieni osa värikomponenteista sallitaan ekologisessa tuotannossa. Siitä on helppo nähdä kuinka tuhansia ja tuhansia komponentteja ylipäätään värjäyksessä maailmalla käytetään. Yhtä väriä kohden tarvitaan usein pari- kolme värikomponenttia. Luulisi jotenkin, että lastenvaatteissa ei saisi käyttää kuin täysin harmittomia värikomponentteja, mutta valitettavasti näin ei ole. Jos vain hinta on lastenvaatteen ostopäätöksen tärkein tekijä, niin taatusti saa kaupan päälle kemikaali- ja myrkkyjäämiä.

Joulun alla oli Kuningaskuluttajassa mielenkiintoinen ohjelma lasten ulkoiluvaatteiden fluorijäämistä. Perfluoraus on aivan yleisesti käytössä lasten ulkovaatemateriaaleissa, mm. Reiman edustajaa haastateltiin. Ei ole kuulemma löytynyt toista yhtä taloudellista tapaa kankaiden viimeistyksessä vedenpitävyyden ja samalla hengittävyyden saavuttamiseksi..Fluorokemikaaleja on mm. GoreTex-tuotteissa. Lyhenne on PFC. Jos tuotteissa on merkintä FOA-vapaa , niin näitä ei ole käytetty. Myös formaldehydejä käytetään myös ulkoiluvaatteissa,  vauvojenkin. Näistä samoista materiaaleista valmistetaan myös rukkaset,jotka lapsilla taatusti päätyvät suuhun.

Mutta käsi sydämelle -  kuka osaa kysyä tällaisia asioita lasten vaatteita ostaessaan?

Vaatteiden valmistuksessa käytetään erilaisia myrkkyjä ja kemikaaleja koko valmistusprosessin ajan. Viljelyvaiheesta jo kerroinkin, sitten tulee lankojen- ja kankaiden valmistuksen vaatimat kemikaalit ja värit, viimeistykssä käytettävät kemikaalit, mahdolliset painokuvissa- ja kuoseissa  käytettävät kemikaalit  ja lopuksi vielä kuljetuksessa käytettävät homeenestoaineet (mm. dimetyylifumaraatti ja formaldehydi). Koin aikanani Selmalla neulesuunnittelijana ollessani homeenestoaineiden vaikutuksen todella selvästi. Avasin varastossa lankojen kuljetuslaatikoita ja hengitykseni salpautui välittömästi ja juoksin pihalle henkeä haukkoen. Myöhemmin vasta tajusin, että langat oli käsitelty homeenestoainein pitkän kuljetuksen vuoksi. Ne vaikuttavat välittömästi hengitykseen.
Usein kuulee jonkun sanovan olevansa villalle allerginen, tosiasiassa hän on allerginen villatuotteissa käytetyille kemikaaleille , esim. Superwash- villa on vain kemikaaleilla tapettua villaa.



Flataatteja ,jotka ovat ihmisen lisääntymiselle vaarallisia, käytetään painokuvissa ( eikä niiden käyttöä ole rajoitettu), kromi VI:sta nahan käsittelyssä,palontorjunta-aineita voidaan käyttää, formaldehydejä ja dimetyylifuraraatteja , klooriyhdisteitä valkaisuun ,fluoriyhdisteitä viimeistyksiin jne. lista on todella pitkä. Näitä aineita löytyy varsinkin halpatuotantomaiden tuotteista, yleisenä sääntönä mitä kauempaa  - sitä myrkyllisempää . Kiina, Bangladesh, Intia, Turkki ja Pakistan ovat tärkeimpiä tekstiilien halpatuotantomaita ja juuri näissä maissa valmistetaan isojen ketjujen halpatuotteet, myös lastenvaatteet.Näissä maissa ei myöskään jätevesien puhdistus ole hyvällä tasolla,
joten valmistusprosessien vedet päätyvät luontoon.

Eikä saa myöskään unohtaa työntekijöitä - ihmisiä, jotka viljelyn ja valmistuksen aikana altistuvat myrkyille. Nämä aiheuttavat mm. raskauden aikana sikiön kehityshäiriöitä aiheuttaen. Intiassa näin kuinka kangaspainotehtaan painoseulat pestiin kaivosta otettavalla vedellä kaivon vieressä, samasta kaivosta koko tehtaan henkilöstö otti juomavetensä. Eikä Suomessakaan tietoisuus ole aina ollut kehuttava, kun olin farkkutehtaan suunnittelijana1980-luvulla  niin efektipesuja tehtiin kaatamalla pesukoneeseen silkkaa klooria ja laavakiviä..

Näillä myrkkyjäämillä on inhoittava taipumus allergisoida käyttäjä niin, että myöhemmin pienikin lisärasitus saa reaktiot puhkeamaan. Nikkeliallergiakaan ei lähde koskaan pois,jos sen on halpa-koruille onnistunut  itselleen saamaan. Herkistyksen voi aiheuttaa mikä tahansa muukin tuote , esim. lelut,joissa flataatteja onkin  löydetty usein. PVC muovia pehmennetään flataateilla. Kun tähän kaikkeen lisää Suomessa nykyasuntorakentamisessa käytetyt liimat ja muut kemikaalit niin ei ole ihme että allergioita ja hengitystiesairauksia on niin paljon.

Suomessa tekstiiliturvallisuutta valvoo Tukes ( Turvallisuus- ja kemikaalivirasto)  ja tulli, mutta sanomattakin on selvää ettei valtavasta tuotetulvasta voi testata kuin pikkuriikkisen osan. Ja uutena ilmiönä on verkkokauppa, josta tilattuja tuotteita ei periaatteessa pysty  kukaan valvomaan. Mitä kauempaa  tuotteet tulevat ,sitä varmennin ne eivät täytä Suomen ja Eu:n määräyksiä.
Helsingissä toimii EU:n kemikaalivirasto ,European Chemicals Agency, ECHA.


GOTS (www.global-standard.org) - sertifiointi  on tiukka orgaanisen (=luomu) tuotannon sertifikaatti, joka Ecobaby-malliston materiaalilla käytettävällä orgaanisella puuvillalla, on. Neuleet ovat myrkyttömiä eivätkä aiheuta minkäänlaisia iho- tai hengitysreakioita.  Tuotteet on myös esipesty tehtaalla. Erilaisia serifikaatteja on kymmeniä ja kannattaa ottaa selvää niistä. Valitettavasti useita käytetään selvästi harhauttavassa mielessä, mm. Reilu kauppa-sertifikaatti ei takaa materiaalin osalta mitään. Se keskittyy työntekijöiden työoloihin. Ökotex-sertikaatit taas ovat hyvinkin sallivia. Eu-Kukka  (orgaaniselle tuotannolle)on tiukka,mutta sen käyttö on jäänyt GOTS-sertifikaatin varjoon.
Ecobaby tekee yhteistyötä myös Allergia- ja astmaliiton kanssa.








keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Ekot ja teko-ekot eli voiko ostovalinnoilla vaikuttaa?

Kuluttajat ovat vieläkin yllättävän tietämättömiä siitä mikä on oikeaa ekologisuutta , ja tätä tietämättömyyttä käyttävät valitettavasti monet yritykset tahallaan väärin. Huomasin tämän taas kun googlasin "ekologiset lastenvaatteet". Tuli jos minkäkinlaista "ekologista" tuotetta, polyesterhaalareita ja erilaisia pupupainokuoseja.. Joissain mallistoissa "ekologinen" ilmeisesti tarkoitti puuvillaa ja painovärien ominaisuuksista ei tietenkään mainittu. Todennäköisesti valmistajat eivät itsekään tunne asioita, mutta "ekologia" myy, varsinkin kun kyseessä on lastenvaatteet.
Suuret ketjut ovat puolestaan ostaneet kaikki sellaiset sanat, joilla ekologisia tuotteita googlataan.
Samaan aikaan käydään keskustelua pienistä asioista : syödäänkö tarhassa voita vai margariinia, mutta lastenvaatteiden oikeasta terveellisyydestä ei välitetä. Halpatuotannon painokuosit jylläävät.
Kaatopaikalle kannetaan nykyisin Suomessa n. 56 Mkg vaatetta/v, järkevää? Sellon juuri avattu uudenlainen kierrätyspiste on erittäin tervetullut. http://www.tekniikkatalous.fi/tiede/kestava_kehitys/espoossa-aukesi-uudenlainen-vaatekierratyspiste-seka-muotitietoinen-etta-vaatteet-aina-puhki-kuluttava-hyotyvat-6091572

Olen tehnyt 25 vuotta ekologisen tuotannon kanssa työtä ja sen voin sanoa, että mitä enemmän tietää asiasta sitä enemmän haluaa tutkia sitä.  En voi käsitellä yhdessä blogissa koko kenttää vaan keskityn puuvillaan ja sen viljelyyn. Kierrätys ja kirpputorit ovat myös erittäin sydäntäni lähellä, mm. ostan koko ajan omaa mallistoani Huuto.netistä, olen aikanani myynyt niin tarkkaan pois tuotteet, että on ihana hankkia niitä tällä tavalla. Ne maksavat kierrätettyinä enemmän kuin uudet halpatuotteet, mistä olen erittäin ylpeä.

Tuotanto - kasvatus
Kuinka orgaaninen puuvilla eroaa tavallisesta puuvillasta?

Kutsun tavallista bulkkipuuvillaa myrkkypuuvillaksi, koska sen tuottamiseen menee tuotettua kiloa kohti noin viisi kiloa myrkkyjä. Taimia ei revitä maasta kasvukauden  (9kk)lopussa, kuten orgaanisen puuvillan viljelyssä tehdään vaan kasveille annetaan lisää lannoitteita, yhä voimakkaampia hyönteismyrkkyjä, koska koko ajan kehittyy myrkyille resistenttejä hyönteislajeja ( kuten antibiooteissakin tapahtuu) ja lopuksi vielä valtavasti vettä kasteluun. Kaikki tietävät mitä tapahtui maailman suurimmalle järvelle, Aral-järvelle kun jokien suuntia muutettiin jotta puuvillapellot saisivat vettä keinokasteluun.
Myrkkypuuvillasato myrkytetään lehvästöntorjunta-ainein ( ennen DDT) joilla vihreät kasvinosat tapetaan , ne putoavat, ja puuvilla korjataan suurilla niittokoneilla. Intian tuhoisa Bhobalin räjähdys oli juuri kasvien torjunta-ainetehtaan(=myrkkyjen) räjähdys, jossa kuoli tuhansia ihmisiä heti, ja vammautui vielä enemmän. Korvauksista ihmiset ovat tapelleet tähän päivään.
Kaiken tämän täydellinen vastakohta on orgaanisen puuvillan käsinpoiminta. Sato korjataan käsin jopa kolme kertaa kasvukauden lopuksi. Puuvillapensaat ovat suuria ja reheviä ja ilmassa on kova lintujen sirkutus. Myrkkypuuvillapelloilla taas ei ole lintuja, kun ei ole hyönteisiä syötävänä, myrkytys tappaa nekin.   Orgaanisen puuvillan viljelyssä maa lannoitetaan guanolla (linnunkakka - Perussa) ,kunnostetaan kasvukauden jälkeen vuoroviljelyllä, mm. kahvia, maissia ja papua viljellään - ja puuvillan taimet siirretään uuteen paikkaan.     








Orgaanisessa viljelyssä torjutaan tuholaisia torjutaan luonnonmukaisilla menetelmillä. Urospuuvillamato tuhoaa satoa ( Indian worm)Hormoniloukkuihin pannaan feromonisekoitetta, jonka tuoksuun ( uros)puuvillamadot hurahtavat. Ne luulevat kiiruhtavansa lemmenleikkeihin, mutta jäävätkin loukkuun. Miehet ovat usein sanoneet luennoillani, että noinhan heillekin on käynyt :) Myös leppäkerttuja käytetään kirvoja syömässä. Samoja menetelmiä käytetään luomuruuan tuotannossa.

Sato myös kootaan käsin lankatehtaalle lähtemään. Siemenistä osa säästetään uuteen kasvukauteen, lopusta tehdään öljyä ja karjanruokaa.

Värjäys
Orgaanisessa värjäyksessä hyväksytään vain myrkyttömät pigmentit, esim. raskasmetalliyhdisteitä ei sallita. Reaktiivivärit käyvät orgaaniseen tuotantoon, koska ne korkealaatuisina eivät liukene pois pesuvesien mukana kuten esim. kasvivärit, joita usein pidetään ekologisina. Halpatuotantomaissa käytetään halpoja väriaineita, jotka hyvin usein sisältävät raskasmetalleja (varsinkin musta, siniset, turkoosit). Hyvissä reaktiiviväreissä nk. päällemenoprosentti on korkea, esim. 80-90% eli pesuveteen ei lähde kuin hiukkasen väriä, halpatuotteissa tämä voi vain 30%. Olen itse nähnyt Intiassa kuinka myrkylliset painoväritkaaviot pestiin kaivon vedellä, sen viereen kaataen, ja kaivo oli alueen juomavesivarasto. Painosalissa en pystynyt olemaan kuin hieman aikaa, koska lapsiastmani takia olen hyvin allerginen ja hengitys meni sekaisin sekä silmät syöksivät vettä.

Materiaalin hinta
On helppo ymmärtää, että orgaaninen puuvilla maksaa enemmän kuin myrkkypuuvilla, mutta ero ei ole mahdoton, kun tietää mitä prosessi sisällään pitää.
Orgaanista puuvillaa ei viljellä suurilla plantaaseilla (Azerbeizan, Uzbekistan,Kiina ) vaan pienemmillä viljelmillä Afrikassa, Egyptissä, Perussa, Turkissa ja muutamassa muussa paikassa.

Palkkataso
Halpatuotantomaissa, joissa kaikki ketjujen lastenvaatteet tehdään, hyvä päiväpalkka on n. 1 dollari, kuukausipalkka 40 - 60 dollaria. Yhden tuotteen työn hinta ei ole kuin muutamia senttejä, työpäivän ollessa hyvin usein 10 h ja 6 pv viikossa. Suomessa vastaavasti yritykselle ompelija maksaa sotuineen 150 - 180 euroa /pv eli karkeasti voi laskea työn hinnan olevan noin 150-kertainen. On siis hyvin ymmärrettävää ettei Suomessa kannata yrittää tehdä jotain halpatuotannon kanssa kilpailevaa vaan erikoistua kunnon tuotteisiin.

Valintojen vaikutus
Jokainen voi näin joulun alla miettiä kannattaako ostaa viiden euron pupuprinttipaita, joka on parin pesun jälkeen rätti vai kannattaako ostaa laadukas tuote, jonka voi kierrättää esim. Huuto.netin tai muiden kirpputorien kautta.
Kun ostat lastenvaatetta, mieti aina kahta K:ta "Kulua per Käyttökerta" ja jatkomyyntimahdollisuutta.
Kannattaako kasata maailma täyteen roskahalpavaatteita vai vähemmän ja parempaa.
Kannattaisin lämpimästi haittaveroa vaatteiden halpatuotannolle!




tiistai 3. marraskuuta 2015

Olenpas minä ihana ! - kuinka nuorena tuleva ammatti näkyy?

BLOGI No2
Kun luin ensimmäisen blogikirjoitukseni uudelleen, tuli väistämättä mieleen että enhän voi suoraan hypätä tuohon vaiheeseen kertomuksessani, koska jo lapsesta asti eletty elämä vain tiivistyi tuohon pisteeseen... siis mitä oli tapahtunut ennen? ( alleviivattuna asiat,  jotka siirtyivät myöhemmin omaan mallistooni).

"Olenpas minä ihana!" - kertoi äitini minun sanoneen pienenä usein. Laitoin kädet koukkuun vyötärölle ja keinutin itseäni edes takas.
On kiinnostavaa mistä lapsen hyvä itsetunto tulee. Vanhemmista ja perheestä taatusti. Ei meidän perheemme mikään ihmeellinen ruusutarha ollut, elimme talonmiehinä Munkkiniemessä, mutta yksi asia oli kohdallaan, meitä neljää lasta ei ketään lannistettu. En muista kertaakaan vähättelyä, nujertamista tai ilkeitä sanoja. Vanhempani ymmärsivät myös  olla tuomatta omia vaikeuksiaan lasten elämään. He eivät myöskään pyrkineet toteuttamaan omia toteutumattomia haaveitaan meidän kauttamme. Minua kannustettiin aina tekemisissäni. Opettelin isäni kanssa maalaamaan ja remontoimaan ,äitini kanssa ompelemaan ja neulomaan. Kaikki mielihommiani yhä tänä päivänä.
Eräänä päivänä olin juossut äidille kertomaan tohkeissani,että :  " näin pihalla köyhän! "    Äiti ihmettelemään että miten niin köyhän ( ottaen huomioon ettemme todellakaan olleet rikkaita)... Selitin, että kun "sillä oli pilkullinen pusero ja ruudullinen hame!" Ilmeisesti ei puhutellut omaa näkemystäni yhteensopivista kuoseista.
Ompelukonetta käytin ensin seisten, koska olin liian pieni ylettymään polkimille, ja äitini lupaus oli, että jos osun paperille piirrettyihin viivoihin, niin saan langat koneeseen. Muistan valtavan haluni ommella. Kaiken piti olla nopeasti valmiina, niin nopeasti, että ensimmäisestä hameestani unohtui vetoketju. Sisareni uuden kauniin pillerihatun hakkasin muodottomaksi kun yritin tehdä siitä mieluisampaa. Ensimmäiset lapaseni neuloin joululahjaksi isolleveljelleni. Hän totesi, että "ovatpa hyvät, kun mahtuu jalatkin samoihin lapasiin" - olivat sen verran reippaan kokoiset.
Perheemme oli vähärahainen ja opin käyttämään kaikki materiaalit hyväkseni. Muistan aivan tarkkaan mitkä vaatteet äidin kanssa ompelimme minulle, kun aloitin Munkkiniemen oppikoulun. Punakukkainen hihaton tunika pystykauluksella , alla shortsit samasta kankaasta ja valkoiset nilkkasukat. Sekä päiväpeitteestä tehty punainen liivihame valkoisilla koristetikkauksilla. Ostovaatteita ei paljon silloin minulla ollut.
Siksi muistankin erinomaisesti ensimmäiset ostohousuni -  farkut - niillä pääsin koulumme Johtajattaren puhutteluun, koska ne olivat poikien housut, vetoketju edessä -  naisten housuissa piti vetoketjun olla sivussa! Mistäköhän nykyisin puhuteltaisiin?
Opin siis inhoamaan materiaalien tuhlausta jo pikkutyttönä. Minulla oli myös ollut lapsiastma ja taipumus tosi herkkään ihoon jäi. Siksi suosin aina puuvillaa, villa ja sekoitteet  kutittivat liikaa. Saimme myös vaatteita lahjoituksena, joista sitten muokkasimme äidin kanssa sopivia. Tarkalle meni sekin tekemäni takki-hame setti, jossa alkuperäisen  takin helmasta leikkasin palan minihameeksi - 38 cm. Elimmehän sitä ensimmäistä ja oikeaa mini-aikaa. Neuloin langanpätkistä kaikkea mahdollista.Käsityönumeroni oli kyllä 10, mutta eniten rakastin vaatteiden tekemistä itselleni. Jos jotain halusi, piti keksiä mistä materiaali ja miten toteuttaa.Nahkapalat ja tilkut kelpasivat. Kirjaviin langanpätkäneuleisiin sain napit nappikartoista, jokaisen napin ollessa eri värinen.
Selvä ammatinvalintani tapahtui 14-vuotiaana. Luokkakaverini mukaan olin ammatinvalinnan tunnilla kertonut, että "minusta tulee suunnittelija, en tiedä missä niitä tehdään, mutta sinne minä menen". Ja sen jälkeen määrätietoisesti listasin mitä taitoja mielestäni suunnittelijalla pitää olla. Näin aikuisena tuntuu vallan uskomattomalta katsoa taaksepäin sitä päättäväisyyttä millä etenin. Suunnittelijan pitää ensinnäkin osata myydä. Hakeuduin 14-vuotiaana töihin ,ensimmäisen palkkani 100 markkaa ,käytin puolessa tunnissa,ostamalla punaisen Rudi Heinzin takin 50 mk ja CocaCola-kameran 50 mk, rakastin myös kuvaamista. Sitten hakeuduin  Heikintorin Kestilään. Siellä kehitin omassa mallistossani toteuttamani basic-väriajattelun. Sinisen, punaisen, mustan ja valkoisen sävyt eivät saa muuttua sesongeista toiseen. Ihmettelin siellä koko ajan miksi samojen yritysten mallistojen samat perusvärit muuttuivat niin etteivät ihmiset voineet ostaa vanhoihin tuotteisiin lisäosia ja hyvät vaatteet jouduttiin myös ihan turhaan alennuksella myymään. Sitä paitsi olin jo silloin aina pukeutunut punaiseen, mustaan ja valkoiseen. Ei ihmisen perusvärimaailma muutu.
Sen jälkeen koko kouluajan tein eri vaatekaupoissa töitä, jotta opin eri tuotteet ja niiden myymisen. Piirsin myös Jukkala Oy:lle mainoksia, kuvaamataitokin oli sattumalta 10.
Ja sitten päätin, että suunnittelijan on osattava viittä kieltä. Kielet olivat suuri rakkauteni, joten päätös ei ollut vaikea. Hommasin itselleni kirjekaverit Ruotsista ja Saksasta, jotta oppisin puhekielen kouluopetuksen lisäksi. Olisi muuten tosi hyvä homma nykynuorillekin. Kun kirjoittaa käsin sanakirja apunaan, oppii miettimään ihan eri tavalla lause- ja ajatusrakenteita kuin tietokoneella. Ja kuinka mukavaa oli lähettää ja saada paksuja kirjeitä. Nykylapsilta ollaan viemässä jopa kaunokirjoituksen ilo. Englannin oppi ilman kirjekavereita ,ja italiaa opiskelin huvikseni myöhemmin, joten tavoitteeni on melkein saavutettu , italiani ja ranskani ovat tarzanin tasolla, joten ne voi vaikka laskea yhdeksi.
Halusin auttaa perhettäni rahallisesti, hakeuduin vapaaoppilaaksi ( kun huomasin täyttäväni kriteerit) ja söin ilmaiseksi,koska menin ruokalaamme jakamaan ruokaa muille. Siihen aikaan kouluruuasta, koulunkäynnistä ja kirjoista maksettiin. Nykyisin vannotaan maksuttomuuden nimiin, mutta tuoko se ymmärryksen arvostaa k.o asioita?
Ylioppilaskeväänäni olin Seppälässä töissä, oli hienoa seurata tätä ensimmäistä kansainvälisempää vaateyritystä sisäpuolelta. "Ateneumin" eli Taideteollisen korkeakoulun karsintakurssit olivat elokuussa ja kesän alussa lähdin piiaksi Itävaltaan aatelisperheeseen oppimaan lisää saksan kieltä. Jos olisin tiennyt silloin kuinka vahvoilla taiteellisilla taustoilla varustettuja pyrkijöitä Taideteolliseen oli, olisi varmaan mennyt sisu kaulaan. Olin kesän aikana "harjoitellut" maalaamalla kuusi servettirengasta ja yhden autonromun  kukkia täyteen. Pääsykokeista muistan vain sen valtavan ihanan tunteen, että sain aivan luvan kanssa piirtää kaksi viikkoa, olematta töissä! Pääsykokeet olivat kaksiviikkoiset, paikan päällä tapahtuvat. 85% hakijoista tiputettiin 1.viikon jälkeen ja 2.viikon jälkeen 10% eli meitä jäi 5% jäljelle. Ensimmäisen viikon jälkeen olin 11., tiesin, että kymmenen valitaan, mutta päätin etten hermostu. Kun lopulliset tulokset olivat selvillä, näin elämäni ensimmäisen enneunen. Näin sijoitukseni sisäänpääsijöiden listalla ,keltavärillä korostettuna. Lähdimme silloisen poikaystäväni kanssa tuloksia lukemaan, sanoin hänelle, että menisi sisään katsomaan, minä kirjoittaisin lapulle sitä ennen sijoitukseni minkä unessa näin. Hän otti lapun ja meni katsomaan - ja sama numerohan se siinä oli, olin 3.s !
Ja mikä ihaninta, saimme opiskella ensimmäisen vuoden vielä vanhassa Ateneum-rakennuksessa ennen muuttoa vähemmän inspiroivalle teollisuusalueelle.Vahvin tunteeni kuitenkin oli, että vihdoinkin olin omieni joukossa !
Materiaalien hyödyntäminen jatkui kuten ennenkin. Juoksin jatkuvasti kirpputoreilla ja etsin hyviä kankaita, mielihommiani yhä vielä. Koulun myyjäisiin ompelin miesten vanhoista paidoista ihania pitsivirityksiä. Lakanat ompelin Vuokon tilkuista ollessani siellä harjoittelijana ja pyyhkeet tein Finlaysonin fiilereistä. Ei ollut syystakkia, joten virkkasin sen langanpätkistä. Painoi valtavasti ja venyi ja venyi.. Nahansuikaleet solmin pitkäksi "langaksi" ja neuloin nahkaneulepuseron. Sääli, että niin useat näistä tuotteista kävin myymässä itse kirpputoreilla, kierrätys oli minulle tärkeää , ja rahantarve ikuinen. Ja mielenkiintoinen yhteensattuma oli, että minut valittiin edellä mainitun Rudi Heinzin assistentiksi ensimmäisenä opiskelukesänäni, mutta en voinut ottaa Turusta paikkaa vastaan, koska en olisi pystynyt maksamaan kahta vuokraa - joten hakeuduin kahviota pitämään, siitäkin taidosta on ollut apua useasti myöhemmin.
Neulominen jatkui rakkaana, jopa niin että saimme Satu-Marja Nygrénin kanssa kiellon kilistellä Taideteollisen oppitunneilla. Ja jotenkin yllättävää oli löytää vanha neulekurssini lopputyö vintiltä, se oli tehty luonnonvalkoisesta lumppu-eli moppipuuvillasta, singleneuloksena nurjapuoli päällä - olisi täysin sopinut Anne Linnonmaa  -ecological fashion - mallistoon 14 vuotta myöhemmin! Ajatusten kehittyminen on mielenkiintoinen prosessi.









maanantai 19. lokakuuta 2015

Mitä on ekologia? Miksi se on intohimoni?

Olen ekologisen designin pioneeri Suomessa ja aivan ensimmäisten joukossa koko maailmassa. Olen omistanut elämästäni parikymmentä vuotta ekologialle. Ja mitä enemmän siihen olen perehtynyt sitä enemmän siitä haluan tietää. Miksi ?

Valmistuin aikanani jo 22-vuotiaana Taideteollisesta korkeakoulusta ja sain jo hieman ennen valmistumistani nuoren suunnittelijan unelmatyöpaikan, Kuusinen Oy:n oman 6set-malliston naisten puolen suunnittelun kokonaisuudessaan. Se oli tavaratalojen ensimmäinen oma mallisto. 7 vuotta toimin päätoimisena suunnittelijana eri yrityksille ja 1984 päätin perustaa oman suunnittelutoimistoni IdeAnne Oy:n 1984. Siihen oli yksinkertainen syy, olin aina ollut nopea ideoija ja tunsin että yhden talon suunnittelijana minulta jäi käyttämättä mielettömästi ideoita. Olin silloin Selma ky:n neulesuunnittelija Lahdessa, ja kerroin, että irtisanoudun, mutta että voivat palkata minut heti uudelleen yrityksenä. Se oli todella järkevä päätös, koska sen jälkeen tein Selman malliston lisäksi 3-4 suurta mallistoa samalla ajalla. Eikö voi väheksyä myöskään tulojen viisinkertaistumista kerralla.


Ammattisuunnittelija toteuttaa aina toimeksiantajan liikeideaa, sen puitteissa rakentaa mallistot annetuille määritteille, esim. materiaalikysymykset ovat usein tällaisia. Työn tärkein asia on tehdä toimeksiantajalle mahdollisimman hyvä kaupallinen tulos hänen antamillaan reunaehdoilla. Tottakai aina voi tuoda omia ehdotuksia materiaalipohjiin, mutta jos talo on keskittynyt esim. sekoitemateriaalineuleisiin, niin suunnittelija pystyy liikkumaan vain tietyissä rajoissa.1980-luvulla oli jo alkanut vaatetusteollisuuden suuri murros ja tuotantoa oli siirretty yhä enenevästi ulkomaille.


Elämällä on hauska tapa puuttua ihmisen hyviin suunnitelmiin. Olin jo opiskeluaikana tehnyt itselleni ”tikapuut” eli ensin mahdollisimman hyvä koulutus, sitten kiinteäksi suunnittelijaksi, sitten oma toimisto ja lopulta oma mallisto. Olin mennyt ensimmäisen kerran naimisiin 1988. Minulle oli kerrottu jo aiemmin etten todennäköisesti saa lapsia, koska isolla kasvainleikkauksella oli seurauksensa. Matkustin silloin kaikki viikot, pahimpana vuotena 220 pv/v. Ja hauska yllätys – 3 viikkoa häistä huomasin odottavani poikaamme. Sopimukset oli pakko sanoa irti, koska niihin liittyi matkustusvelvollisuus, ja oli hypättävä” tikapuiden” kohtaan: oma mallisto. Olin tehnyt siihen mennessä mallistoja 16 vuotta aamusta iltaan. Laskin kerran että tuotantoon olin siihen mennessä tehnyt n. 10 000 eri mallia. Lähes kaikkia tuoteryhmiä, odotusasuista farkkuihin, leningeistä miesten pukuihin, T-paidoista virkavaatteisiin – ja sen homman osasin! Päätin, että osaltani se saa nyt riittää ja loppuelämäni teen töitä omiin arvoihini pohjaten. Vaatekaupassahan olin aloittanut jo 14-vuotiaana, työskentelin iltaisin, viikonloppuisin ja kaikki lomat.


Lähdin syksyllä 1988 viikoksi Pariisiin ja vain kirjoitin. Kirjoitin ja kirjoitin, listasin kaikki asiat mitkä ovat minulle tärkeitä, mitä arvoja haluan kunnioittaa lopun ikäni, minkä eteen teen työtä ja minkä eteen jaksan tehdä työtä loppuelämäni…. Se lista on ohjannut minua sen jälkeen. Ekologia, eettisyys, luonnon ja ihmisten kunnioittaminen myös yhteistyökumppaneina, maailman pelastaminen jälkipolville, tuotteiden iättömyys ja pitkä elinkaari, ei lisää roskaa maailmaan, valinnat ovat aina globaaleja, perusvärien merkitys, ei ”parasta ennen”-ikäajattelua naisille jne. Tein myös koko liikeidean, malliston toimituskellon, valmistettavat koot,tuoteryhmät, värikoodit, tulorahoitukseen perustuvan rahankierron ja vaikka mitä hauskaa. Näitä perusasioita minun ei ole tarvinnut koskaan muuttaa. Kehittää tietenkin ja parannella.


Neuleet olivat aina olleet suurin rakkauteni, niiden vaikeuden vuoksi. Neuleessa ei ole toisen suunnittelijan tekemän kankaan armoilla vaan saa tehdä kaiken itse. Alkoi hillitön alihankkijoiden ja ekologisten lankojen ja materiaalien metsästys.